Kuvaus
Mitä jos en pääse osallistumaan joka viikko?
Kurssien poissaolot voi korvata saman kauden aikana millä tahansa muulla kurssilla tai drop-in-tunnilla. Näin yksikään tanssikerta ei mene hukkaan! Lue lisää.
Mitä otan mukaan?
Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Voit tanssia sisälenkkareilla, tanssikengillä tai sukkasillaan. Nappaa myös mukaasi vesipullo.
Reggaeton
Reggaeton on 1990-luvun alussa syntynyt ja nykyään maailmanlaajuisesti suosittu tanssi- ja musiikkityyli, joka on saanut vaikutteita mm. erilaisista Etelä- ja Väli-Amerikan tanssityyleistä, kuten dancehallista, erilaisista afrotansseista ja myös esimerkiksi hip hopista. Reggaetonin juuret ovat muun muassa Panamassa, Puerto Ricossa ja Kuubassa.
Reggaetonin liikekielessä korostuu keskivartalon, erityisesti rintakehän ja lantion, isolaatioilla leikittely. Tyylille on ominaista vahvat dynaamiset vaihtelut: voimakkaat nopeat aksentit ja toisaalta pehmeän sensuellit liikkeet vuorottelevat reggaetonissa. Reggaetontunnit ovat täynnä voimaa, energiaa ja asennetta!
Anna Ketopaikka
Tanssi vei Annan sydämen jo varhain: hän aloitti tanssitunnit 5-vuotiaana balettitunneilla Tampereen Balettiopistossa. Vuosien varrella hän jatkoi tanssin opiskelua muun muassa jazz- ja showtanssin parissa. Vuodesta 2010 lähtien Anna on keskittynyt intensiivisesti karibialaisiin, erityisesti kuubalaisiin, tansseihin. Hän kouluttautui salsaohjaajaksi kuubalaisen Ramón Silverion johdolla ja on opettanut tanssia vuodesta 2014 lähtien.
“Perustin Flaman palavasta intohimosta tanssiin ja liikkeeseen. Tanssi on tuonut elämääni niin paljon energiaa, voimaa, läsnäoloa ja rakkaita ystäviä, että haluan pystyä mahdollistamaan sen tuoman nautinnon myös muille. Tunneillani haluan innostaa ihmisiä ennen kaikkea löytämään tanssista voimavaroja ja iloa arkeen.”
Anna opettaa Flamassa kuubalaista salsaa (soolo- ja parisalsaa) ja muita kuubalaisia tansseja, kuten sonia ja rumbaa, sekä bachataa ja reggaetonia.
Lisätietoa kurssista: info@flama.fi

