Polttaritunnit

Tehkää polttaripäivästänne ikimuistoinen ja tulkaa pitämään porukalla hauskaa tanssien. Tanssitunti sopii polttareiden hauskaksi, sensuelliksi, räväkäksi tai rentouttavaksi ohjelmanumeroksi – räätälöimme tunnin toiveidenne mukaisesti! Olemme järjestäneet Turussa ja lähialueilla satoja onnistuneita polttaritunteja, joilta osallistujat ovat lähteneet hymy huulilla jatkamaan unohtumatonta yhteistä päivää.

Kerro palvelustamme muille

Liikettä, naurua ja ikimuistoisia tanssihetkiä ystävien kesken!

Suunnitteletteko polttareita Turussa? Tanssitunnilla polttariporukkanne pääsee yhdessä osallistumaan polttareiden ohjelmaan. Yhteinen tanssihetki myös toimii jäänsärkijänä, mikäli juhlaväki ei tunne toisiaan ennestään. Tanssi tutkitusti lievittää stressiä, joten myös mahdollisesti hääjärjestelyistä stressaatunut polttarisankarikin tavoittaa tanssitunnin myötä rentoutuneen mielentilan.

Me Tanssistudio Flamalla järjestämme polttaritunteja yli seitsemän vuoden kokemuksella. Olemme järjestäneet satoja onnistuneita polttaritunteja, joilta osallistujat ovat lähteneet hymy huulilla jatkamaan unohtumatonta yhteistä päivää. Ammattitaitoiset opettajamme luovat tunneille turvallisen ja välittömän ilmapiirin, jotta koko polttariporukka pääsee aiemmasta tanssikokemuksesta riippumatta nauttimaan tanssin ilosta. 

Tuntimme sopivat maksimissaan noin 25 hengen ryhmille, ja hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan. Polttaritunnin kesto on lähtökohtaisesti 55 minuuttia, mutta myös pidemmät tunnit onnistuvat erikseen sovittaessa.

Tanssitunti juuri teidän polttareihinne

Tanssitunti sopii räätälöitävyydensä puolesta ohjelmanumeroksi monenlaisiin polttareihin!

Lajin valinta

Onko polttarisankari räväkkä ja estoton? Twerkkaus, show burlesque tai commercial dance saa hänet taatusti syttymään! Nauttiiko päivänsankari iloisista lattariytmeistä? Salsa, reggaeton tai latinmix vievät hänet taatusti Karibianmeren tunnelmaan. Jos puolestaan polttareiden päätähti on rauhallisemman menon ystävä, baletti, nykytanssi tai lyrical dance saavat hänen mielensä lepäämään. 

Tanssituntien lisäksi myös kehonhuoltotunnit erilaisilla mausteilla, kuten skumppajooga, pilates tai rentoutus, onnistuvat ohjaajiltamme.

Teema

Tanssitunnin suunnittelussa on helppo ottaa huomioon myös polttareiden mahdollinen teema, olemme järjestäneet esimerkiksi Harry Potter- ja Disney-aiheisia polttaritunteja. Tunti voidaan suunnitella myös esimerkiksi tietyn artistin, vuosikymmenen tai genren musiikin ympärille.

Pystymme todennäköisesti järjestämään tanssitunnin myös oman tuntivalikoimamme ulkopuolelta, ottakaa rohkeasti yhteyttä!

Tunnin taso

Yleensä polttaritunnit ovat alkeistasoisia, jotta myös vähemmän tanssineet osallistujat pääsevät fiilikseen mukaan. Myös haastavammat tunnit onnistuvat, mikäli polttariporukalla on aiempaa kokemusta tanssista. Voitte kertoa tasotoiveistanne tuntia varatessanne.

Tutustu suosituimpiin polttaritunteihimme

Tanssipolttarit Turussa ja lähiseudulla​

Järjestämme polttaritunteja kummallakin tanssistudiollamme Turun keskustassa. Linnankadun studiomme sijaitsee Turun linnan kupeessa osoitteessa Linnankatu 84 ja Rauhankadun studiomme osoitteessa Rauhankatu 15 (sisäänkäynti Koulukadun puolelta). Linnankadun studiolla on yksi suihku, mikäli haluatte käydä suihkussa tunnin jälkeen. Rauhankadulla ei valitettavasti ole suihkua.

Opettajamme voivat erikseen sovittaessa myös tulla johonkin toiseen tilaan vetämään polttaritunnin. Kesäaikaan tunti voidaan pitää myös säiden salliessa ulkona, esimerkiksi Turun linnanpuistossa.

Hinnasto

Polttarituntien hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan. Lähtökohtaisesti tunnin kesto on 55 minuuttia, mutta myös pidemmät tunnit järjestyvät erikseen sovittaessa.

Polttaritunnit maksetaan Flaman verkkokaupassa varauksen vahvistamisen jälkeen.

Polttaritunnit (55 min)

Miten polttaritunnin varaus etenee?

one-number-round

Tunnin valinta

Tutustukaa tuntivalikoimaamme ja päättäkää, millaisen tunnin haluaisitte. Autamme mielelämme lajivalinnassa! Haluatteko järjestää sankarille yllätyksen? Autamme tässäkin mielellämme, kunhan kerrotte toiveistanne ennakkoon.

Yhteydenotto

Täyttäkää yhteydenottolomakkeemme ja kirjoittakaa mukaan mahdolliset toiveet ja kysymykset.

three-number-round

Vahvistus

Otamme teihin yhteyttä! Tarvittaessa sumplimme kanssanne yksityiskohdat kuntoon. Kun kaikki on selvää, varmistamme teille ajankohdan, lajin ja tunnin sijainnin.

Maksu

Kun kaikki on löyty lukkoon, voitte maksaa polttaritunnin verkkokaupassamme.

Peruutusehtomme

Polttaritunnin varauksen voi peruuttaa 14 vuorokautta ennen polttarien ajankohtaa kuluitta, sen jälkeen tehdyistä peruutuksista peritään 50 euron peruutusmaksu.

Valmis varaamaan?

Polttaripäivänä

Polttaritunnille on hyvä saapua hieman etuajassa, noin 15 minuuttia ennen tunnin alkua, jotta ehditte vaihtaa vaatteet ja valmistautua rauhassa. 

Parhaiten pääsette nauttimaan tanssitunnista vaatteissa, joissa on mukava liikkua. Twerk-tunnista saa eniten irti shortseissa tai housuissa, joissa pakarat pääsevät liikkeelle. Polttarisomisteiden pitäminen tunnilla on täysin ok, kunhan teillä on tanssiessa kiva fiilis.

Tunneilla voi tanssia sukkasillaan tai paljain jaloin, jalkineiksi sopivat sisäliikuntakengät, tanssilenkkarit tai päkiäsuojat. 

Kannattaa myös napata juomapullo mukaan ja huolehtia nesteytyksestä myös tunnin jälkeen.

Varaa polttaritunti

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

info@flama.fi
+358 44 240 7272

Innostaisiko tanssitunti?

Tutustu tanssitunteihimme tai hyppää suoraan verkkokauppaamme!

Tutustu myös näihin