Show Burlesque

Haluatko kertoa tunnista muille?

Show Burlesque -tunnit ovat feminiinistä ilmaisua sisältäviä showtanssitunteja, jotka ammentavat inspiraatiota burlesque-taiteen maailmasta.

Koreografioissa korostuvat keimaileva energia, sulava liike ja itsevarmuus, ja niissä tehdään myös lattiatyöskentelyä. Tunneilla rakennetaan useamman viikon ajan samaa koreografiaa.

Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Tunnilla voi tanssia sukkasillaan tai päkiäsuojilla, tanssilenkkareita emme suosittele tälle tunnille. Halutessasi voit myös pukea päälle myös jotain teemaan sopivaa, esimerkiksi verkkosukkahousut. Osalla tunneista harjoitellaan lattiatekniikkaa, ja näille kerroille suosittelemme ottamaan mukaan polvisuojat tai säärystimet polvien suojaksi. Polvisuojia on myynnissä myös Flaman verkkokaupassa ja studioilla. 

Innostaisiko tanssitunti?

Tutustu tanssitunteihimme tai hyppää suoraan verkkokauppaamme!

Tutustu myös näihin

aikataulu

Vielä ehdit mukaan syksyn kursseille!

Syyskausi on alkanut, mutta viikkotunneille ehtii mukaan! Kursseilla kerrataan perusasioita, joten voit tulla mukaan myös kesken kauden. Alkeistunneille et tarvitse aiempaa tanssikokemusta.

workshopit

Joshua Oluoch Yogan afro- ja hip hop -workshopit lauantaina 5.9.

Nyt on luvassa vahvoja rytmejä, groovea ja energistä liikettä, kun kenialainen Joshua Oluoch Yoga saapuu ensimmäistä kertaa vierailulle Flamaan! Tervetuloa mukaan afro dance- ja hip hop -workshopeille, joilla pääset kehittämään rytmitajua, ilmaisua ja musiikintulkintaa.