Kuvaus
Mitä jos en pääse osallistumaan joka viikko?
Kurssien poissaolot voi korvata saman kauden aikana millä tahansa muulla kurssilla tai drop-in-tunnilla. Näin yksikään tanssikerta ei mene hukkaan! Lue lisää.
Mitä otan mukaan?
Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Tunnilla voi tanssia sukkasillaan tai päkiäsuojilla, tanssilenkkareita emme suosittele tälle tunnille. Halutessasi voit myös pukea päälle myös jotain teemaan sopivaa, esimerkiksi verkkosukkahousut. Osalla tunneista harjoitellaan lattiatekniikkaa, ja näille kerroille suosittelemme ottamaan mukaan polvisuojat tai säärystimet polvien suojaksi. Polvisuojia on myynnissä myös verkkokaupassamme ja studioillamme. Nappaa mukaasi myös vesipullo.
Mirka Saali
Mirkalla on pitkä historia eri tanssilajeista. Hän aloitti tanssimisen 7-vuotiaana kilpatanssilla ja harrasti sitä teini-ikään asti. Uudestaan hän löysi tanssin pariin vuonna 2010 ja ihastui lattareihin ja varsinkin kuubalaisiin tansseihin. Sen jälkeen Mirka on tanssinut monia eri tanssilajeja.
Mirka on opettajana mukaansatempaava ja määrätietoinen, mutta samalla kuitenkin rento. Mirkan tunneilla on aina iloinen tekemisen meininki. Tärkeintä Mirkalle opettamisessa on tanssin ilo, musiikista ja omasta liikkeestä nauttiminen sekä omien rajojen ylittäminen.
Mirka on opettanut Flamalla vuodesta 2018 monenlaisia eri tanssitunteja, ja tällä hetkellä Mirka luotsaa myös kolmea Flaman esiintyvää tanssiryhmää: Flama Crew’ta, Flaming Firecrackersia ja La Calenturaa.
Lisätietoa kurssista: info@flama.fi


