Kuvaus
Mitä jos en pääse osallistumaan joka viikko?
Kurssien poissaolot voi korvata saman kauden aikana millä tahansa muulla kurssilla tai drop-in-tunnilla. Näin yksikään tanssikerta ei mene hukkaan! Lue lisää.
Mitä otan mukaan?
Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Voit tanssia sisälenkkareilla, tanssikengillä tai sukkasillaan. Nappaa myös mukaasi vesipullo ja muista juoda tarpeeksi tuntien jälkeen.
Taso 1+ (0,5–1 v)
Tällä kursilla jatketaan siitä, mihin syksyn alkeiskurssilla jäätiin, eli taso sopii parisalsan alkeet hallitseville, jotka ovat käyneet viikkotunneilla noin puolen vuoden ajan. Yleisimmät perusasiat, kuten enchufla, di le que no, di le que si, setenta, sacala ja vacilala ovat sinulle jo tuttuja. Tällä kurssilla jatketaan perusasioiden parissa ja laajennetaan osaamista sekä harjoitellaan varioimaan ja yhdistelemään uusilla tavoilla jo aiemmin opeteltuja perusasioita.
Anna Ketopaikka
Tanssi vei Annan sydämen jo varhain: hän aloitti tanssitunnit 5-vuotiaana balettitunneilla Tampereen Balettiopistossa. Vuosien varrella hän jatkoi tanssin opiskelua muun muassa jazz- ja showtanssin parissa. Vuodesta 2010 lähtien Anna on keskittynyt intensiivisesti karibialaisiin, erityisesti kuubalaisiin, tansseihin. Hän kouluttautui salsaohjaajaksi kuubalaisen Ramón Silverion johdolla ja on opettanut tanssia vuodesta 2014 lähtien.
“Perustin Flaman palavasta intohimosta tanssiin ja liikkeeseen. Tanssi on tuonut elämääni niin paljon energiaa, voimaa, läsnäoloa ja rakkaita ystäviä, että haluan pystyä mahdollistamaan sen tuoman nautinnon myös muille. Tunneillani haluan innostaa ihmisiä ennen kaikkea löytämään tanssista voimavaroja ja iloa arkeen.”
Anna opettaa Flamassa kuubalaista salsaa (soolo- ja parisalsaa) ja muita kuubalaisia tansseja, kuten sonia ja rumbaa, sekä bachataa ja reggaetonia.
Lisätietoa kurssista: info@flama.fi


