Hääpareille

Häät tulossa mutta tanssiaskeleet vielä hukassa? Jos näin, ei huolta! Tanssistudio Flamasta saatte varmuutta askeliin tärkeänä päivänä. Järjestämme häävalssikursseja ja yksityistunteja sekä suunnittelemme häätanssien koreografioita. Lisäksi meiltä voitte tilata tanssiesityksen tai yhteisen tanssihetken hääjuhlaanne.

Kerro palvelustamme muille

Varmuutta askeliin tärkeänä päivänä

Hääpäivänä jännittää moni asia, mutta häätanssin ei tarvitse olla yksi niistä! Ennakkoon suunniteltu ja harjoiteltu häätanssi on rento ja ikimuistoinen yhteinen hetki hääparille – ja tietysti myös yksi hääjuhlan kohokohdista.

Mieleenpainuvimmat häätanssit ovat hääparin näköisiä. Autamme teitä löytämään oman tyylinne, olipa se sitten kaunista ja eleganttia, menevää ja räväkkää, herkkää ja tunteikasta – tai jotain aivan muuta. Perinteisen valssin lisäksi suosittuja häätansseja ovat esimerkiksi foksi ja eri lattarilajit.

Häävalssikurssit Turussa

Flaman yhden kerran häävalssikurssilta saatte varmuutta perinteisen valssin askeliin. Liikkeelle lähdetään ihan alkeista ja 1,5 tunnin kurssin aikana harjoitellaan perinteisen valssin askeleita sekä viennin ja seuraamisen tekniikkaa.

Flaman häävalssikurssi on hyvä tilaisuus tulla opettelemaan valssia matalalla kynnyksellä tulevia häitä varten. Myös kaasot, bestmanit, vanhemmat ja muut häävieraat ovat lämpimästi tervetulleita treenaamaan valssin askeleita!

Häävalssikursseja opettaa Flaman häätansseihin erikoistunut tanssinopettaja Tiia Anttila, jonka opeilla kymmenet hääparit ovat onnistuneet tärkeänä päivänä.

Osallistujan palaute
”Häävalssikurssi oli todella hyödyllinen ja ihana! Opettaja oli erittäin taitava ja hän otti hyvin huomioon jokaisen parin.”

Tulevat häävalssikurssimme

  • La 28.2. klo 10.30–12.00
  • La 28.3. klo 10.30–12.00
  • La 18.4. klo 10.30–12.00
  • La 9.5. klo 10.30–12.00
  • La 23.5. klo 10.30–12.00

Häävalssikurssit järjestetään Flaman Linnankadun studiolla osoitteessa Linnankatu 84, Turku.

Hinta

  • Häävalssikurssi (90 min) 52 € / pari

Kiinnostuitko?

Tervetuloa Flaman häävalssikurssille!

Häätanssien yksityistunnit Turussa

Häätanssin yksityistunneilta saatte tanssinopettajan tuen ja avun häätanssiinne aina suunnittelusta loppuviilauksiin. Autamme mielellämme teitä valitsemaan sopivan kappaleen häätanssiin ja kappaleeseenne sopivan tanssilajin. Suosittuja tanssilajeja ovat esimerkiksi valssi, foksi ja lattaritanssit.

Rakennamme yhdessä teidän kanssanne häätanssiin uniikin, juuri teille sopivan tunnelman. 

Yksityistunneilla suunnitellaan ja harjoitellaan häätanssia juuri teidän tahdissanne ja toiveidenne mukaisesti tanssinopettajan kanssa. Samalla opitte paritanssien viennin ja seuraamisen tekniikkaa, ja mukaan tanssiin voidaan ottaa myös yksinkertaisia pyörähdyksiä ja taivutuksia. 

Häätanssien koreografiat

Haluatteko perinteisen häätanssin sijaan jotain erityistä, mikä jää vieraidenne mieleen pitkäksi aikaa? Jotain, mikä kuvastaa juuri teitä pariskuntana? Mahdollisuuden heittäytyä? 

Suunnittelemme teille uniikin koreografian valitsemaanne kappaleeseen. Koreografian suunnittelussa huomioimme lähtötasonne sekä käytössä olevan ajan koreografian harjoitteluun.

Kertokaa meille rohkeasti toiveenne ja autamme teitä saavuttamaan unelmienne häätanssin!

Hinnasto

  • Häätanssin yksityistunti (60 min) 89 €
  • Häätanssin koreografia alk. 50 €

Miten yksityistunnin varaus etenee?

Yhteydenotto

Täyttäkää yhteydenottolomakkeenne ja kirjatkaa mukaan mahdolliset kysymykset ja toiveenne häätanssista.

two-number-round

Vahvistus

Otamme teihin yhteyttä! Tarvittaessa sumplimme kanssanne yksityiskohdat kuntoon. Kun kaikki on selvää, voitte edetä tunnin varaamiseen.

Tunnin varaaminen

Voitte varata teille sopivan ajankohdan tunnille kätevästi sähköisestä ajanvarausjärjestelmästämme.

Maksu

Vahvistetun tunnin voi käydä maksamassa kätevästi verkkokaupassamme. Maksuvälineenä voi käyttää myös liikuntaetuja.

Peruutusehtomme

Vahvistetun yksityistunnin peruminen onnistuu kuluitta 14 vuorokautta ennen yksityistunnin ajankohtaa. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme täyden hinnan.

Sairastapauksissa vahvistetun yksityistunnin siirto onnistuu poikkeuksellisesti kuluitta vielä 48 tuntia ennen yksityistunnin ajankohtaa. Tämän jälkeen tehdyistä muutoksista (sairastapaukset mukaan lukien) perimme puolet tunnin hinnasta.

Kaikki muutokset ja peruutukset tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen info@flama.fi.

Kiinnostuitko?

Varaa häätanssin yksityistunti!

Tanssiesitykset ja tanssituokiot hääjuhlaan

Kaipaattepa häihinne sitten kariabialaista lattarimeininkiä, näyttävää commercial dancea tai vaikkapa sensuellia show burlesque -tunnelmaa, Flama Agencyn tanssiryhmät lumoavat yleisönsä laadukkailla esityksillään. Flama Agencylla on seitsemän tanssiryhmää, joiden kokeneet ja valovoimaiset tanssijat tuovat mukanaan iloa ja nostattavat tapahtumasi tunnelman kattoon.

Valikoimastamme löytyy useita valmiita tanssiesityksiä, joiden lajeina ovat esimerkiksi latin show, salsa, show burlesque ja reggaeton. Voitte myös tilata meiltä täysin häitänne varten suunnitellun esityksen, jonka räätälöimme juuri teidän juhlaanne sopivaksi.

Lisäksi meiltä voi tilata helpon ja innostavan tanssinopetustuokion juhlavieraille. Juhlaväen yhteinen tanssihetki vapauttaa tunnelman ja nostaa hymyn huulille.

Ota yhteyttä häätanssin yksityistunnista

Innostaisiko tanssitunti?

Tutustu tanssitunteihimme tai hyppää suoraan verkkokauppaamme!

Tutustu myös näihin