Pinja tanssinut on pienestä asti eri genrejen tanssilajeja laidasta laitaan, mutta panostanut opiskelunsa bachataan ja käynyt aktiivisesti maailman huippujen bachatatanssijoiden opissa ulkomailla kehittämässä omia taitojaan. Rakkaus lajiin ja itse musiikkiin on saanut hänet myös toimimaan bachata DJ:nä sekä kotimaassa että joskus myös Suomen ulkopuolellakin.
Vuodesta 2015 lähtien Pinja on tehnyt töitä omatoimisena tanssin ja ryhmäliikunnan ohjaajana ympäri Suomea sekä vieraillut opettamassa myös useissa tapahtumissa ja festivaaleilla ulkomailla. Hän on myös järjestänyt vuosien saatossa useita tanssitapahtumia pääkaupunkiseudulla, tunnetuimpana projektina yhteistyötapahtuma Helsinki Bachata Blast. Tällä hetkellä Pinja opettaa säännöllisesti Helsingissä, Turussa ja Kouvolassa. Hän on koulutettu fysioterapeutti, joten hänen tunneillaan keskitytään paljon keholle ominaiseen ja terveelliseen liikkeeseen.
Tunneillaan Pinja pitää tärkeänä tekniikkaan perehtymistä ja liikkeiden turvallisuutta, mutta myös hyvää menoa ja iloista ilmapiiriä!