Mirka Saali ohjaa Flamalla Show Burlesque – ja Latin Ladies Style -tunteja.

Mirkalla on pitkä historia eri tanssilajeista. Hän aloitti tanssimisen 7-vuotiaana kilpatanssilla ja harrasti sitä teini-ikään asti. Uudestaan hän löysi tanssin pariin 2010 ja ihastui lattareihin ja varsinkin kuubalaisiin tansseihin. Sen jälkeen hän on kokeillut monia eri tanssilajeja, mm. Broadwayta, twerkkiä, tankotanssia ja eri parilajeja. Show burlesque vei Mirkan sydämen ja antoi uuden merkityksen koko tanssille. Yksikään hänen tunneistaan ei ole samanlainen. Vuosien kokemus näkyy oivaltavissa ja taidokkaissa koreografioissa, jotka ovat saaneet vaikutteita kaikista lajeista, joita Mirka on tanssinut.

Mirka on opettajana mukaansatempaava ja määrätietoinen, mutta samalla kuitenkin rento. Tunneilla on aina iloinen tekemisen meininki. Tärkeintä Mirkalle opettamisessa on tanssin ilo, nauttiminen musiikista ja omasta liikkeestä sekä rajojen ylittäminen.

Mirka on ollut mukana myös eri tanssiryhmissä. Aikaisemmin hän toimi koreografina ja yhtenä tanssijoista turkulaisessa glamGRLS’n’pantyHOES -showburlesquetanssiryhmässä. Tällä hetkellä hän tekee samoja juttuja Flaman oman lattaripainotteisen Flama Crew -tanssiryhmän kanssa.