Kuvaus
Mitä jos en pääse osallistumaan joka viikko?
Kurssien poissaolot voi korvata saman kauden aikana millä tahansa muulla kurssilla tai drop-in-tunnilla. Näin yksikään tanssikerta ei mene hukkaan! Lue lisää.
Mitä otan mukaan?
Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Ota mukaan myös pitkähihainen paita lattiaharjoitteita varten. Erillisiä tanssikenkiä et tarvitse, koska tunnilla tanssitaan sukkasillaan. Nappaa mukaasi myös vesipullo.
Vilma Karttunen
Vilma on Oulun ammattikorkeakoulusta keväällä 2021 valmistunut tanssinopettaja. Turkulaisen tie johti Ouluun kouluun, jossa oli mahdollisuus painottaa opinnot showtanssiin. Vilma on kuitenkin innostunut ja kiinnostunut laajalti monista eri tanssilajeista. Tanssin opettaminen on Vilman intohimo, ja hän haluaa jakaa tanssin iloa kaikenikäisille.
Tanssinopettajana Vilmaa on kuvattu mukavaksi, ihanaksi ja taitavaksi. Palautteissa tanssijat ovat kertoneet, että hän kohtaa tanssiryhmäläiset omana itsenään ja hänen tunneillaan on lämmin tunnelma. Lisäksi tanssijat kuvaavat, että Vilman opetuksesta huokuu armollisuus omaa tekemistä kohtaan, mutta hän osaa silti haastaa jokaista omalla tasollaan.
Vilma haluaa luoda tunneilleen hauskan, turvallisen ja kehittävän ilmapiirin. Hän on herkästi innostuva sekä innostava ja haluaakin jatkuvasti kehittyä sekä oppia vuorovaikutteisesti eri suunnista inspiraatiota imien.
Lisätietoa kurssista: info@flama.fi


