Kuvaus
Lavatanssin pikastartti
Tule ottamaan ensimmäiset askeleesi lavatanssin maailmaan Flaman rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä! Kahden tunnin aikana tutustutaan foksin ja fuskun perusteisiin: opit perusaskeleet, yleisimpiä helppoja kuvioita sekä viennin ja seuraamisen alkeita. Lisäksi saat tuntumaa paritanssin rytmiin, tilankäyttöön ja siihen, miten tanssilattialla liikutaan sujuvasti muiden kanssa.
Foksi on suomalaisen lavatanssikulttuurin kulmakivi – pehmeästi etenevä ja monipuolinen tanssi, jota tanssitaan iskelmän ja rauhallisemman popmusiikin tahtiin. Fusku puolestaan on iloisempi ja energisempi laji, jossa liike on joustavaa ja rytmikästä. Fuskua tanssitaan usein nopeampaan iskelmään ja swing-henkiseen musiikkiin, ja se tuo tanssilattialle leikkisää vaihtelua.
Lavatanssin pikastartissa käydään läpi myös lavatanssien käytäntöjä ja tapoja, jotta sinun on helppo lähteä tanssilavoille. Tavoitteena on, että tunnin jälkeen sinulla on varmuutta lähteä kesän lavatansseihin nauttimaan musiikista, liikkeestä ja yhdessä tanssimisesta sekä oppimaan lisää käytännön kautta.
Tiia Anttila
Tiia Anttila on iloinen ja helposti lähestyttävä tanssinopettaja ja koulutettu pilatesohjaaja. Hän valmistui tanssinopettajaksi vuonna 2020 Oulun ammattikorkeakoulusta ja on opiskellut tanssia myös Australian Melbournessa.
Tiia tanssii monipuolisesti eri lajeja: showtanssia, nykytanssia, latinalaistansseja sekä erilaisia paritansseja. Hän myös ohjaa pilates- ja kehonhuoltotunteja. Tiian intohimona ovat erityisesti häätanssit ja niiden koreografioiden suunnittelu, show- ja nykytanssi sekä pilates.
Tiian tunneilla on turvallinen ja lämmin ilmapiiri, jossa jokainen saa onnistua omalla tasollaan. Tiia nauttii erityisesti siitä, kun saa seurata oppilaidensa kehittymistä ja nähdä uuden oppimisesta heräävään ilon. Hänen mielestään tanssi on parasta jaettuna.
Lisätietoja workshopista: info@flama.fi


