Emma Hirvonen

Emma kertoo itsestään:

”Juureni kuljettavat kylmään pohjoiseen, mutta sisimpäni ovat perinpohjaisesti sulattaneet kuubalaiset rytmit.

Sain ensikosketuksensa tanssiin kuusivuotiaana, ja kehollisuus, musiikki ja liike ovat olleet läsnä elämässäni aina.

Aloitin ohjaamaan liikuntaa 17-vuotiaana ja nuorempana pääpaino oli erityisesti urheilussa. Olen työskennellyt liikunta-alalla n. 8 vuotta tehden sekä ohjaus-, valmennus- että opetustyötä. 

Tanssi on ollut mukana vaihdellen läpi elämän ja tärkeimmät opettajani ovat olleet arvostetut maestrot ja tanssijat Indira ja Yunier Garcia joilta olen saanut oppia sekä Suomessa että Kuubassa, sekä Hanna Terán jonka opissa olen saanut kasvaa ensimmäisistä tanssiaskelistani lähtien.

Opetan kuubalaisia populaaritansseja ja tunneillani huomio on koreografioiden suorittamisen sijaan, juurevassa ja autenttisessa liikkeessä.

Soolotunneilla opetellaan muun muassa Casinoon (parisalsa) pohjautuen askel- ja vartalonkäyttötekniikkaa, tulkitsemaan Timba-musiikkia sekä ilmaisemaan tanssin eri laatuja ja solmimaan niitä luontevasti yhteen. Opetuksessani minulle tärkeää on pyrkimys aina kunnioittaa tanssin alkuperää ja kulttuurista kontekstia.

Eteneminen kursseilla tapahtuu kunnioittaen oppimista: toistamisen eli asioiden hermottamisen ja sen jälkeisen hauduttelun vuoropuhelua, ymmärtäen, että jokainen oppii omassa tahdissaan.

Yhdistän opetuksessani lempeän ja teknisesti tarkan ohjauksen. Lähestyn tanssia myös somaattisesti ja ymmärtäen, että olemme kokonaisuus. Hengityksemme on olennainen osa liikettä ja sen avulla rentoutuminen on kuin tanssiin avautuisi uusi ulottuvuus.

Tervetuloa!!”

Innostaisiko tanssitunti?

Tutustu tanssitunteihimme tai hyppää suoraan verkkokauppaamme!