Kuvaus
Twerk
Suuren suosion maailmalla saavuttanut twerk keskittyy lantion alueen liikekieleen. Twerkin juuret ovat erilaisissa afroamerikkalaisissa ja afrikkalaisissa tansseissa, kuten mapoukassa, baikokossa, niikossa ja chakachassa. Orjuuden myötä Afrikan eri maiden, kulttuurien ja heimojen kulttuuriperinteeseen liittyvät tanssit ovat sekoittuneet, eikä twerkin juuria voidakaan liittää vain yhden alueen tai kulttuuriperinteen tansseihin. Twerk-käsitettä alettiin käyttämään 80-luvun lopulla mm. New Orleansin bounce-hiphop-suuntauksen yhteydessä.
Twerk-tunneilla opittuja muuveja voi hyödyntää vaikkapa bileiden tanssilattialla! Tunneilla käydään läpi monipuolisesti erilaisia twerk-tekniikoita, kuten heristelyjä, pyllyn poppailuja sekä lattiatekniikoita. Tuntien alussa lämmitellään ja käydään läpi perusliikkeitä ja lopuksi keskitytään koreografiaan. Twerk kehittää kokonaisvaltaisesti fyysistä kuntoa, erityisesti selkä-, reisi-, pakara- sekä vatsalihaksia.
Tunnille kannattaa pukea vaatteet, joissa on mukava liikkua ja hyvä olla. Housujen kannattaa olla löysää materiaalia, koska kovin tiukoilla trikoilla on vaikeampi saada twerk-tekniikat onnistumaan. Tanssia voi sisälenkkareilla, tanssikengillä tai sukkasillaan.
Twerk-tunneilla harjoitellaan myös lattiatyöskentelyä, joten on hyvä ottaa mukaan polvisuojat tai säärystimet polvien suojaksi. Polvisuojia on myynnissä myös Flaman verkkokaupassa ja studioilla.
Twerk-tunnit on tarkoitettu yli 16-vuotiaille.
Twerkin tekniikka
Tällä tunnilla treenataan erilaisia twerk-tekniikoita ja harjoitellaan lantion alueen käyttöä ja hallintaa eri liikkeissä. Tunnilla pureudutaan liikkeisiin pala palalta, tunnustellaan miltä liike tuntuu kehossa ja tehdään paljon toistoja. Tunnilla tehdään myös kehon kestävyyttä ja lihaskuntoa parantavia harjoituksia. Nimensä mukaisesti tunnilla keskitytään twerk-tekniikoihin, eli tällä tunnilla ei tehdä koreografiaa.
Harjoituksista on tarjolla helpompia ja haastavampia vaihtoehtoja eri tasoisille tanssijoille. Twerkin perustekniikoista olisi hyvä olla jotain kokemusta ennen tunnille tuloa.
Sensual Twerk
Sensual twerk -tunneilla pääset yhdistellään twerkin voimakasta energiaa pehmeän aistikkaaseen liikekieleen. Tunneilla harjoitellaan lantion hallintaa, erilaisia twerk-tekniikoita ja ennen kaikkea tanssitaan sensuelleja koreografioita – rohkeasti ja itsevarmasti!
Emilia Uusitalo
Emilia on helposti lähestyttävä ja innostava ohjaaja, jonka ammattitaito on karttunut yli 20 vuoden tanssikokemuksen ansiosta. Emilia on opettanut twerkkiä alkeista edistyneisiin vuodesta 2022 lähtien. Ohjaajana Emilia on kannustava ja ryhmän tarpeita ja toiveita kuunteleva. Opetuksen taustalla on myös vahva pedagoginen osaaminen, joka on peräisin yliopistosta ryhmänohjauksen opinnoista. Emilian tanssitunneille jokainen on tervetullut omana itsenään!
Lisätietoja workshopeista: info@flama.fi
Kuva: Maarja Vahi


