Kuvaus
Urban Kiz on kizombasta kehittynyt paritanssityyli, joka syntyi Pariisissa Ranskassa 2010-luvulla. Urban Kiz on musiikkityylinä ottanut vaikutteita mm. hip hopista, ghettozoukista ja R&B:sta.
Tällä kurssilla on käytössä vapaaehtoinen parinvaihto, eli halutessasi voit tanssia koko kauden saman parin kanssa tai yhteisellä päätöksellä voitte osallistua parinvaihtoon. Mikäli haluat tanssia kurssilla vain oman parisi kanssa, myös se on mahdollista, ilmoita siitä silloin kurssille tullessasi opettajalle.
Tuomas Sirviö
Tuomas aloitti tanssimisen salsan ja bachatan parissa, kun hän asui Ranskassa Pariisissa. Hän palasi Suomeen vuonna 2015, ja palattuaan hän löysi kizomban, semban ja urbankizin, joista jälkimmäisin vei mennessään. Useita ulkomaiden tanssifestareita läpi käyneenä, huippuopettajien opetuksessa olleena, hän päätti vuonna 2018 suorittaa Curtis Seldonin ja Carola Taulerin Urbankiz -opettajakoulutuksen ensimmäisen osan. Tämän jälkeen hän on jakanut oppimaansa, ja kehitellyt opetusmenetelmiään pääosin Turussa.
“Toivon että tunneiltani jäisi positiivinen fiilis, hyvät urbankiz -perusteet, rohkeus tulkita musiikkia ja toteuttaa itseään tanssilattialla ilman rajoja. Nähdään tanssitunneilla ja tanssilattioilla!”
Lisätietoa kurssista: [email protected]