Kuvaus
Commercial Dance
Commercial Dance on tanssitunti, jossa yhdistellään ja hyödynnetään eri lajien tekniikoita ja haetaan musavideohenkistä rohkeaa asennetta. Tunnilla opetellaan koreografia, jonka lisäksi keskitytään esiintymiseen ja jokaisen oman uniikin liikekieleen kehittymiseen ja siihen luottamiseen.
Tunneille on hyvä ottaa mukaan omat sisäkengät. Tunneille voi toki osallistua myös ilman kenkiä.
Kurssin opettaja: Marita Guevara
Marita Guevara on tanssija ja koreografi, joka on esiintynyt pienestä pitäen tanssin, musiikin ja teatterin merkeissä.
Tanssiopintojensa aikana hän keskittyi erityisesti löytämään oman tanssijuutensa useiden eri lajien parissa ja kehittymään koreografina.
Marita on kuunnellut latinalaisamerikkalaisia artisteja ja tanssinut latinotansseja pienestä pitäen sukujuhlissa ja tutustunut reggaetonin rytmeihin erityisesti viettäessään aikaa Miamissa.
Tanssi on yksi väylä itsensä ilmaisuun, ja Marita haluaa reggaeton-tunneillaan antaa oppilaille mahdollisuuden löytää uusia ulottuvuuksia omasta liikekielestään, kunnioittaen lajin alkuperää.