Tanssistudio Flaman aamutunneilla on ollut alkukeväästä vähäisesti osallistujia. Tästä johtuen keskiviikon lempeä nykytanssi on valitettavasti päätetty poistaa viikkoaikataulustamme. Huomisesta 21.2. alkaen keskiviikkoaamuisin ei siis pidetä Miran lempeää nykytanssituntia. Miran street dance -viikkotunneista pääsee kuitenkin normaalisti nauttimaan torstaisin klo 17.15–18.15. Lisäksi nyky-/jazztanssia on tarjolla aina maanantaisin Marian ohjaamana klo 16.15–17.15.

Torstain aamufiestan vaihtelevasta kävijämäärästä johtuen pyydämme asiakkaitamme varaamaan paikkansa tunneille varausjärjestelmämme kautta edellisiltaan klo 21 mennessä. Jos kyseiselle tunnille ei ole tuohon mennessä ilmoittautunut vähintään kolmea osaanottajaa, tunti perutaan. Peruutustapauksissa järjestelmän kautta ilmoittautuneille lähtee sähköpostiviesti peruutuksesta. Haluamme tällä tavoin varmistaa, ettei kukaan joudu turhaan tulemaan paikan päälle.

Näin flunssakaudella pyydämme kaikkia muitakin ilmoittautumaan etukäteen tunneille, sillä sitä kautta saamme parhaiten tavoitettua asiakkaamme mahdollisten poikkeusjärjestelyjen, kuten opettajan sairastumisen, varalta. Jos kaipaat apua varausjärjestelmämme käytössä, Flaman toimistohenkilökunta opastaa studiolla mielellään. Vaikka tunneillemme voikin tulla ilman ennakkoilmoittautumista, toivoisimme kaikkien asiakkaidemme siirtyvän varausjärjestelmämme käyttöön.

Tämä ja tuleva viikko tuovat poikkeuksellisia muutoksia viikkoaikatauluumme myös tuntiopettajien osalta. Tänä perjantaina 24.2. Brian ei pääse pitämään tuntejaan, vaan hänen sijaisenaan toimii Esner Robaina, joka on tulossa pitämään Flamaan myös tiiviskurssia 11.3. Kyseiselle tiiviskurssille voi ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitt
eeseen [email protected], ja lisätietoa kurssista löydät Facebook-tapahtumamme kautta.

Ensi viikon maanantaina 27.2. twerk-opettajamme Meri on sijaistamassa Helsingissä Tinzeä, joten Meri ei ole poikkeuksellisesti ensi viikolla vetämässä omia tuntejaan Flamassa. Sen sijaan ensi maanantain twerkin alkeet, twerkin jatkotunnin sekä Flawless Diva -tunnin sijaistaa Tampereelta tuleva twerkkaaja Silja Rautanen.