Päivitetty 14.1.2022

Valitettavasti Lounais-Suomen AVI on 14.1. julkaisemallaan päätöksellä pidentänyt ryhmäliikuntatilojen koronasulkua kahdella viikolla, eli emme pääse aloittamaan tanssikauttamme vielä 16.1.2022. AVIn uusi sulkupäätös on voimassa 28.1. asti, joten tällä tietoa pääsemme aloittamaan tanssikautemme lauantaina 29.1.

Kaikkien kurssien alkamisajankohtia tullaan myöhäistämään siten, että kurssikertoja tulee toteutumaan alunperin suunnitellut tuntimäärät. Päivitämme uusia kurssiaikatauluja parhaillaan alle (skrollaa alas) ja myös verkkokauppaan ja tunnit-sivulle pikimmiten.

Valitettavasti emme kuitenkaan voi olla varmoja, pääsemmekö vielä silloinkaan tanssimaan yhdessä vai jatkuvatko rajoitukset vielä senkin jälkeen. Olemme kuitenkin toiveikkaita, että pääsisimme tuolloin vihdoin avaamaan studiomme ja aloittamaan tanssikautemme.

Tanssikausi ja kevään Anytime-oikeus pitenee siis kesäkuun puolelle 17.6. asti. Kaikkien sarjakorttiemme voimassaoloaikoja pidennetään sulkujakson ajalta. Tutustumisviikko siirtyy myös, ja se pidetään tällä tietoa 31.1.–6.2.2022.

Tässä infoa tammikuun alun peruuntuvista/siirtyvistä workshopeista. Laitamme peruuntuvien workshoppien maksuhyvityksistä infoa ilmoittautuneille sähköpostitse:

  • Show Burlesque -workshopit (4.1.2022) peruuntuvat.
  • Mirkan Hidas rumba alkeet -workshop (5.1.2022) peruuntuu.
  • Reggaeton alkeet (5.1.) -workshop > siirtyy lauantaille 12.3.2022 klo 12:00–13:15 Pikku-Flamaan.
  • Merin loppiaisen twerk-workshopit (6.1.2022) > siirtyvät lauantaille 29.1.2022 klo 12:00 alkaen.
  • Twerkin alkeisworkshop (8.1.2022) > siirtyy, ilmoitamme pian uudesta ajankohdasta.
  • Heels tekniikka -workshop (12.1.2022) > siirtyy torstaille 24.2.2022 klo 18:00–20:00.
  • Ray Herreran workshopit valitettavasti peruuntuvat, ja toivomme saavamme hänet joskus toiste vieraaksemme Suomeen.
  • kevätbileet 22.1. siirretään, uusi pvm on la 9.4.
  • parisalsan starttikurssi 22.1. peruuntuu, osallistujat voivat siirtää osallistumisensa samanlaiselle starttikurssille la 26.2., la 2.4. tai la 14.5.

Tässä kevään 2022 kurssiemme uudet/päivitetyt aikataulut:

Maanantain kurssit:

Tiistain kurssit:

Keskiviikon kurssit:

Torstain kurssit:

Sunnuntain kurssit:

Kysymykset ja lisätiedot: [email protected]