Pauliina Latvan workshopeissa nykytanssia, showjazzia ja Heels lauantaina 3.2.

Pauliina Latva on yksi Tanssistudio Flaman huippuopettajista, jonka showtanssin alkeet – sekä Show Heels -tunneista päästään nauttimaan aina keskiviikkoiltaisin. Tänä viikonloppuna meitä hellitään urakalla, sillä lauantain tiiviskurssilla päästään Pauliinan matkassa nykytanssin, showjazzin ja korkokengillä pohjautuvan Heels-tunnin pyörteisiin. Luvassa on aivan uusia koreografioita ja upeaa tulkintaa. Kaikille tunneille on vielä tilaa, ja päivän viimeistä tuntia lukuunottamatta […]

Parisalsan starttikurssi aloittelijoille sunnuntaina 4.2. klo 13–15

Flaman kevätlukukauden ensimmäinen kuukausi alkaa olla takana, mutta kevään tanssithan ovat vasta nyt lähteneet kunnolla käyntiin. Illat ovat vielä melko pimeitä ja koleita, joten miltä tuntuisi lähteä viikonlopuksi lämpöön, iloisten ihmisten pariin ja upean tanssin vietäväksi? Joko Sinä osaat tanssia vauhdikasta ja leikkisää salsaa? Nyt on tilaisuutesi, sillä tulevana sunnuntaina 4.2. Tanssistudio Flamalla järjestetään kahden […]

Tammikuussa Flaman tutustumisviikot: 8.-21.1. kaikki tunnit vain 5 €/h!

Aloita uusi vuosi tanssien! Tanssista saat lisää voimaa, iloa, energiaa ja läsnäoloa elämään. Tanssistudio Flama on syksylllä 2017 avattu Turun linnan vieressä sijaitseva tanssistudio, jonka tunneille pääset nyt tutustumaan edullisesti: 8.-21.1.2018 aikana kaikki Flaman tunnit ovat vain 5 €/h! Huom! Twerk-tunnit alkavat vasta viikolla 3 eli 15. tammikuuta. Kevätkauden aikataulumme näyttää tältä: Tuntikuvaukset löytyvät Tunnit-välilehdeltä. […]

Joulu lähestyy – Flaman korttitarjoukset ja joululahjaideat

Anna lahjaksi energiaa ja hyvinvointia tanssista! Flaman valikoimasta löydät ihanimmat joululahjaideat, esimerkiksi: – 5 kerran kortti 45€ – 10 kerran kortti tarjoushintaan 70€ (norm. 80€, tarjous 20.12. saakka) – 20 kerran kortti tarjoushintaan 130€ (norm. 140€, tarjous 20.12. saakka) – Lahjakortti haluamallasi summalla studiolta tai verkkokaupasta summalla 20€ / 50€ – Parisalsan yksityistunti kahdelle 50€ […]

Syyskautta on viikko jäljellä: la 9.12. tiiviskurssitunneille mahtuu vielä mukaan!

Jouluun on vielä reilu kaksi viikkoa, mutta Flaman syyskauden päätös on jo tasan viikon päästä! Tekisikö vielä mieli päästä viimeisille tiiviskurssitunneille fiilistelemään? Huomisille lauantaina 9.12. pidettäville Sassy Saturdayn tunneille on vielä paikkoja, joten tule viettämään kanssamme energistä viikonloppua. La 9.12. Sassy Saturday klo 12.00–13.30 Show Heels, avoin taso –  Pauliina Latva klo 13.30–15.00 Commercial Dance, […]

Kevätkauden 2018 aikataulu on nyt julkaistu!

Kevätkauden 2018 aikataulu on nyt julkaistu! Uutuutena mm. Show Burlesque, aikuisbaletti, paribachatan alkeet ja Flawless Diva -tunnit. Kevätkausi alkaa ma 8.1. eli viikolla 2. Huom! Twerk-tunnit alkavat vasta viikolla 3 eli 15. tammikuuta. Nyt kannattaa hyödyntää joulun ajan korttitarjouksemme ja hankkia sarjakortti joko itselle tai pukin konttiin!   – 5 kerran kortti 45€ – 10 kerran […]

Vastaa Flaman palautekyselyyn, voit voittaa 5x sarjakortin!

Flaman ensimmäinen syyslukukausi lähenee loppuaan, joten nyt on aika pysähtyä hetkeksi pohtimaan kulunutta puolta vuotta ja siirtää katseet pikkuhiljaa jo uuteen vuoteen ja kevätkauteen. Haluamme kiittää teitä kaikkia mahtavasta syksystä; ilman teitä Tanssistudio Flama ei olisi mitään. Siksi haluammekin kuulla teidän mietteitänne kuluneesta syksystä ja ehdotuksianne kevättä ajatellen. Mielipiteenne on meille todella tärkeä, joten toivomme […]

Syyskauden aikataulu on nyt julkaistu!

Flaman uunituore syksyn 2017 tuntiaikataulu syksylle 2017 on nyt julkaistu ja löytyy täältä. Lukukausi alkaa maanantaina 4.9. ja päättyy 14.12.2017. Valitettavasti afrohouse & kuduro -opettajamme Donna loukkasi jalkansa pari päivää sitten ja joutuu olemaan pitkällä sairaslomalla. Hänen viikkotunneistaan päästään nauttimaan siis vasta siinä vaiheessa, kun jalka on taas tanssikunnossa. Afrohouse -tiivareita on kuitenkin mahdollisesti tulossa […]

Flaman avajaiset 2.-3.9.2017

Tervetuloa juhlimaan Flaman avajaisia! TANSSITUNTEJA 5€/tunti Avajaisviikonloppuna 2.-3.9. luvassa on monipuolinen kattaus erilaisia tanssitunteja tarjoushintaan 5 €/tunti! OHJELMA Muutos Flaman avajaisten ohjelmassa! Carlos pääseekin Turkuun vasta klo 21, eli siirsimme kizombatunnin osaksi bileiden ohjelmaa, eli se on klo 21-22 ja tunti sisältyy bilelipun (6 €) hintaan! Sembatunnin tilalla Matias Löyttyniemi pitää bachatan alkeistunnin klo 20-21. Valitettavasti semba […]